Tapahtumia


- Kaikki tapahtumat

Ajankohtaisia asioita

yhdistys tiedottaa




Hyvää Uuttavuotta 2012

1.tammikuuta 2012, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Näin olemme jälleen siirtyneet uudelle vuodelle! Uusi vuosi tuo harrasteellemme kovia haasteita. Moni kysyy itseltään onko tässä enää mitään järkeä? Liikenteen maksut nousevat huomattavasti vaikka dieselvero laskee muutaman kympin nostaa dieselpolttoaineen hinnankorotus kustannuksia huomattavasti. Tuleva autoveronkorotus nostaa nyt henkilö- ja pakettiautojen verotusta ja kohta on vuorossa matkailuautojen autoeron vaikutus uusiin matkailuautoihin, joka sinällään on kuolinisku uusien matkailuautojen myynnille.

Harrasteemme yllä leijuu ennennäkemättömiä mustia pilviä. Ainut valopilkku on yhdistysten omien alueiden alhaiset hinnat. Alueiden hinnat on pidetty edellisvuoden tasolla vaikka hintapaineet ovat kovat myös alueilla. Kunnalliset maksut ovat kaikki nousussa, joka varmaan on kaikille selvää. Kuitenkin 90 luvun lamaan verraten on omilla alueilla edullista viettää vapaa-aikaa hyvien ystävienkin kanssa. Matkailuvälineitä ei kannata jättää käyttämättä pelkän laman tähden sillä oleminen matkailuvälineessä omilla alueilla on hyvin edullista.Pg.

Kommentit suljettu



Caravan Show & Camping 2012

8.lokakuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Caravan Show & Camping Messut ja Treffit järjestetään 13.-15.1.2012 Turun Messu-ja Kongressikeskuksessa Messukentänkatu 11-13. Turku

Messut esittelee vuoden 2012 uusimmat uutuudet sekä kirkkaimat menovinkit karavaaniharrasteelle monissa tietoiskuissa.

Treffiohjelmassa mm. iltatanssit perjantaina ja lauantaina Focus orkesterin tahdittamina. Lauantaina iltapäivätanssit myös ravintolassa.

Karaokea aulabaarissa perjantaina: 19.00-21.00 nuorisolle ja 22.00-24.00 aikuisille

Lauantaina: koiravaljakkoajoa

Vuoden Caravankoira tittelistä kisataan lauantaina aamusta klo 10.00 lähtien. Karavankoiran ei tarvitse olla varsinainen rotukoira vaan persoonallinen caravankoira.

Alueella myös kaasunmyynti.

Treffimaksu 55€ sis. Lataussähkön (laturi,jääkaappi, TV sekä valot, 2 messupassia aikuisille sekä tarvittavat lastenpassit.

6 kommenttia »



Syyskokouskutsu 26.10.2011

8.lokakuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Syyskokouskutsu

SF-Caravan Turku ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 26. päivänä lokakuuta 2011 klo 19.00 alkaen Turun yliopiston lääketieteen laitosrakennus Medisiinan luentosalissa aditorium externum osoitteessa Kiinamyllynkatu 10, Turku.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (mm.toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012).

Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu Medisiinan aulassa klo 18.00 alkaen.

Tervetuloa!

Turussa 2.5.2011 johtokunta

Ei kommentteja »



Ajotaitoharjoitukset Turun messukeskuksessa

14.elokuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Syksyn ajotaitoharjoitukset pidetään Turun messukeskuksen parkkipaikalla kahtena perättäisenä maanantaina.

Yhdistyksen turvatoimikunta tuo paikalle sopivan vaunun. Omat peilit mukaan.

Myös matkailuautoilla voi tulla harjoittelemaan

Turvatoimikunnan henkilöt opastavat ajoharjoittelussa

Tilaisuudet ovat SF-Caravanin jäsenille maksuttomia.

Harjoittelupäivät: maanantaina 19.9. sekä 26.9. Klo 18.00-20.00

Ei kommentteja »



Silakkatreffit 7.10.-9.10.2011 Kesäniemi

14.elokuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Silakkatreffit pidetään 7.10.-9.10. Kesäniemessä Vehmaalla. Luvassa on hulvaton viikonloppu meren antimien parissa.

Silakkaa on tarjolla monessa muodossa. Savustettuna, halstrattuna sekä itsevalmistettuna.

Merellisten antimien lisäksi on lauantaina ohjelmassa lastenkisoja, luontopolkua, arpajaiset sekä Tanssit.

Tanssiorkesterina Ari Aalto & Atlantic

Viikonlopun treffimaksu: 40€ sis. valosähkön sekä saunat yleisillä vuoroilla.

Navigaattoriin osoite: Kesäniementie 99 Vehmaa.

Ei kommentteja »



Solifer-Cup Petanki 13.8. Kesäniemessä

18.kesäkuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Petankin Solifer-cup pelataan 13.8.

Lauantain pidetään kovat kisat Pentti Hjerppen johdolla.

Illalla tanssitaan ylälystillä Pyrstötähden tahdittamina.

Normaalit vrk hinnat.

Ei kommentteja »



Naisten Kuntotapahtuma Kesäniemessä 6.8.2011

18.kesäkuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Naisille omistettu viikonloppu pidetään Kesäniemessä 6.8.

Erilaista ohjattua kuntoilua sekä hyvinvointia naisille.

(Ennakkoilmoittautuminen sekä pieni ilmoittautumismaksu.)

Illalla pidetään ylälystillä Karaoketanssit.

Normaalit vuorokausimaksut.

Ei kommentteja »



Juhannus Kesäniemessä 24.-26.6.2011

18.kesäkuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Kesäniemen Juhannus aloitetaan juhlallisesti lippukalliolla lipunnostolla klo.18.00

Juhannusaaton tanssit ylälystillä tahdittaa Heidi Prunila.

Lauantaina pidetään aikuisten ja lasten tikkakisat sekä pidetään Kesäniemikaste

Juhannuksena normaalit vrk hinnat sekä juhannuksen ohjelmamaksu 5€

Ei kommentteja »



Ajotaitoharjoittelut Messukeskuksessa

10.toukokuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Yhdistyksen turvatoimikunta järjestää ajotaitoharjoituksia Matkailuvaunulla ja matkailuautolla Turun Messukeskuksen parkkialueella 16.5 sekä 23.5. Harjoituksissa käytettävä matkailuvaunu on paikalla joten osallistujat tarvitsevat oman auton sekä peilit. Harjoittelu on maksutonta.

Ei kommentteja »



Norssin nostotreffit 27.-29.5. Kesäniemi,Vehmaa

8.toukokuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Norssin Nostotreffit on uusi treffitapahtuma Kesäniemessä. Viikonlopun aikana ei valmisteta Norssia vaan pääosassa on silakka. Silakkaa on luvassa 200 kiloa, jota valmistetaan yhdessä omien reseptien mukaan. Myös valmista silakkaa on saatavissa. Savustuspöntöt sekä halstraustynnyrit ovat kovassa käytössä viikonlopun aikana. Herkkuja maistellaan yhdessä pitkässä pöydässä jos sää sen sallii. Lapsille on järjestetty myös ohjelmaa sekä aikuisille tanssit lauantaina Reino Nurmen tahdittamina. Tervetuloa

Normaalit vuorokausihinnat.

Ei kommentteja »



K1 Autoilupäivä 28.5. klo. 09.00-17.00

8.toukokuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


K1 Autoilupäivää vietetään lauantaina 28.5. klo. 09.00-17.00 Tapahtumassa mukana RS-Ajovalistus ry, IF Vakuutusyhtiö, Kumikorjaamo A.Elo, K1 katsastajat, Caramax, SF-Caravan Turku ry, Palosammutin Oy, Solifer Center. Päätähtenä Sami Sarjula sekä Tuning autot.
K1 Katsastusasema avoinna 09.00-14.00. Mahtavat katsastustarjoukset henkilö-paketti- ja matkailuautot 49€ päästömittauksineen. Ilman päästömittauksia ja matkailuvaunut 35€. 12.00-17.00 2kg:n palosammuttimien tarkastus maksutta.
Pääohjelma klo 14.00-17.00 Sami Sarjula esiintyy klo 12.00 sekä 16.00. Lapsille mönkkärirata, tuulilasin hiontanäytös, tietoiskuja
Arvontaa, Grillimakkaraa… Katsastustarjoukset vain lauantaina

Tapahtuma K1 katsastusasemalla Tuotekatu 8B Raisio

Ei kommentteja »



Turun seudun YT-alueen 20. Petanque-mestaruuskilpailu 16.4.2011

7.huhtikuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Turun Seudun YT-alueen yhdistykset haastetaan jokavuotiseen kisaan petanqimestaruudesta LA 16.4.2011 klo 09.00 alkaen. Paikkana on Ruissalo Saaroniemi.

Kilpailun isäntänä ja tuomarina toimii Pentti Hjerppe. Joukkuevaatimukset: 3 henkiset sekajoukkueet.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset puhelimitse tai paikan päällä lauantai-aamuna 09.00 mennessä

Pentti Hjerppelle 040 594 8907

Vaunupaikkavaraukset Ruissalon isännältä Matti Vainiolta 0400 704 179

 

Ei kommentteja »



Pääsiäiskarnevaalit 21.4.-25.4. Kesäniemi

7.huhtikuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Pääsiäiskarnevaalit 21.4.-25.4. Kesäniemi, Vehmaa, Kesäniementie 99
Ohjelmat alkavat torstaina 21.4. sisäänajolla.
Perjantaina 22.4. Renkaanheittoa, urheilukilpailut, saunat ja illalla karaoke.
Lauantaina 23.4. If- esittely, sammuttimien tarkastus, harrastemyyntiä, ravikilpailu, monon heitto,lastenohjelmaa, askartelua ja kasvomaalausta. Saunomista, Miilumestarin valinta, nuorten disco, tanssit Terhi Jokila & Vanha mylly
Sunnuntai 24.4. Aamukävely Vilumarketille(n.6 km.), Rosvopaistin nautintaa (omat ruokailuvälineet), saunomista, levytanssit,
Maanantai 25.4. Arpajaiset.

Pääsiäisen maksu 40€.

Ei kommentteja »



95E10

19.maaliskuuta 2011, Kirjoittanut: Pentti Groth, Aihe: Ajankohtaista


Etanolibensiinistä nousi suurempi kohu vasta sen käytön voimaantulon jälkeen. Vasta parinkuukauden jälkeen BMW:n yksi johtajista paljasti tiedotustilaisuudessa uuden 95E bensiinin vanhentavan autojen moottoreita. Tätä lausumaa pehmennettiin nopeasti jälkeenpäin. Kuitenkin tästä alkoi epäluulo uutta 95E kohtaan. Lisäksi arvioitiin öljynvaihtovälin pienentyneen 3500km:n. Saksan autoliitto ADAC sekä polttoainekauppiaat poikotoivat 95E polttoaineen myyntiä 2sentin sakkomaksuakin vastaan. Suomessa Autoliitto heräsi ja päätti lähettää kaikille 100000 jäsenelleen kyselyn 95E polttoaineen vaikutuksista. Ministeri Pekkarisen lausunnon mukaan epäilyt 95E polttoaineesta ovat huuhaata. Mutta onko 95E todellakaan tutkittu sen tarkemmin koska siitä johtuvat vauriot ilmenevät vasta vuosien jälkeen. 98E bensiinin myynti on Saksassa kuten meilläkin noussut huippulukemiin varsinkin kun 98E:n kulutus on pienempää kuin 95E:n ja kun 98E:n oktaanipitoisuus on parampaa autojen moottoreille.

Ei kommentteja »



Caravan Show & Camping 2011 on päättynyt!

16.tammikuuta 2011, Kirjoittanut: admin, Aihe: Ajankohtaista


Kiitämme kaikkia treffi- ja messuvieraita käynnistä. Suuri kiitos myös kaikille ahkerille työntekijöille, jotka mahdollistivat tapahtuman järjestämisen onnistuneesti!

Tervetuloa uudelleen jälleen vuonna 2012!

kts. yhdistyksen kiitos kaikille osallistuneille.


Ei kommentteja »